Aionko jatkaa videoiden tekoa?
Heippa! Taas on hetki vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Huomasin, että edellisen postauksen olin kirjoittanut 9/21, eli toisin sanoen voisi veikata syksyssä olevan jotain sellaista, mikä saa minut läppärin ääreen kirjoittamaan. Tänään haluan kuitenkin puhua ihan aiheesta, vaikka koitan pitää tämän postauksen melko kevyenä laskuna takaisin blogien kirjoitteluun. Tänään haluan vähän avata omia tuntemuksia videoiden tekoon liittyen. Laitan muutaman kuvan myös tältä viikonlopulta❤️
Suurin osa blogini lukijoista varmaan tietää minut ASMR Anna tai Anna Katariina YouTube kanavoiden kautta. ASMR kanavalle teen rentoutumis videoita ja Anna Katariina kanavalle lifestyle tyyppisiä videoita. ASMR videoita olen julkaissut melko säännöllisesti ja perustinkin kanavalleni oman jäsenyyden. Toiselle kanavalle, jota kutsun ''normi'' kanavaksi, olen julkaissut kesän aikana kaksi tai kolme videota.
Viime viikkoina ja kuukausina videoiden kuvaaminen on kuitenkin tuntunut työläämmältä, enkä ole saanut siitä itse oikein mitään irti. Ainut ihana ja positiivinen asia siinä on kommentit teiltä, jotka kerrotte tykkäävänne videoistani ja niiden auttavan teitä. Tuntuu, että tällä hetkellä videot ottavat enemmän kuin antavat. Pienlapsiarjessa vapaa aikaa ei muutenkaan ole paljoa, ja videoita kuvatessa joudun käyttämään aikaa, joka muuten tulisi vietettyä perheen kanssa. Tuntuu, että teen videoita tällä hetkellä ihan vain muiden takia, enkä omasta innostuksesta ja mielenkiinnosta videoiden tekoon.
En tiedä vaikuttaako videoista saatu tulo mielipiteeseeni tällä hetkellä. En usko että löytäisin lisää motivaatiota kuvaamiseen, vaikka saisinkin 1000e lisää tuloa videoista. Tällä hetkellä videoita tekemällä tienaan noin 300-400e/kk, mikä koostuu pelkästään youTube videoiden aikana näytettävistä mainoksista. Kaupallisia yhteistöitä yritysten kanssa ASMR videoille on oman kokemuksen mukaan melko vaikea saada. En kyllä niiden hankkimiseen ole juurikaan myöskään panostanut.
Aion varmasti jatkaa ASMR videoiden tekoa vielä loppuvuoteen asti, mutta tammikuussa kun aloitan taas työt sairaanhoitajana, voi YouTube videoiden teko jäädä kokonaan. En tiedä tulenko ikinä jatkamaan videoiden tekoa, mutta tällä hetkellä tunne on se, että YouTube videot eivät ole sitä, mihin haluan elämässäni panostaa.
Kesän aikana olen aloittanut tavoitteellisemman valokuvauksen, ja se on asia, missä haluaisin myös kehittyä. Haaveilen tällä hetkellä omasta pienestä studiosta ja valokuvauksesta ammattina. Haluaisin valokuvata raskauksia, pieniä vastasyntyneitä, lapsia, perheitä, pariskuntia ja hääjuhlia. Jatkan valokuvausta harrastuksena ja lisätyönä tällä hetkellä, mutta mahdollisesti seuraavan viiden vuoden aikana haen opiskelemaan valokuvausta. En vielä tiedä minne tai milloin, mutta on ihanaa että ovet ovat auki ja saan itse päättää etenemisen tahdin, mihinkään ei ole kiire.
Tässä nyt hieman pohdintaa tähän lauantai iltaan. Suunnitelmat YouTube suhteen ovat vielä täysin auki, mutta eiköhän tässä loppuvuoden mittaan selkiydy, mihin haluan aikaani käyttää ja mikä on itselleni mieluisinta ja tärkeintä.
Muistakaa tehdä asioita joista nautitte ja jotka ovat teille mieluisia. Myöskin unelmia on hyvä olla ja niitä kannattaa tavoitella 💛
Nyt tämä väsynyt äiti (tuntuupa oudolta kirjoittaa itsestä äitinä, taitaa olla ensimmäinen kerta😅) painuu pehkuihin, sillä huomenna aamulla odottaa ensimmäinen vauvauinti.
Hyvää yötä♥
Anna



Hienoja ajatuksia ja vaikeita päätöksiä. Elämä on auki ja monet ovet vielä sinullakin aukaisematta. 👍 Vaikka kuuntelenkin ASMR videoitasi päivittäin on hienoa, että kuljet omaa, juuri itse valitsemaasi polkua. Kaikkea hyvää teidän perheellenne ja voimia tulevaan. 🌞
VastaaPoistaNiin se on, paljon on vielä kokematta ja näkemättä. Kiitos paljon❤️
PoistaEn ole koskaan seurannut enkä ollut kiinnostunut muista kotimaisista tubettajista kuin sinusta. On kyllä vain yksi Ansku , niin se vaan on. Jos lopetat, niin toivon että kuulen sinusta edes joskus jotain jossain .🧸💚.
VastaaPoistaKiitos tuesta❤️ Instagramissa kyllä jatkan päivittelyä! Ja toivottavasti myös täälä blogin puolella😊
PoistaKiitos tekstistä, todella ymmärrettävää❤️ Täällä yksi iso fani kyselisi, teetkö silti asmr-joulukalenterin ekstra-kanavalle? Jos teet niin mielelläni liittyisin ekstra-sivulle vielä loppuajaksi supportaamaan❤️ Ihanaa syksyä sinne, toivottavasti jatkat julkista ig-tiliä!
VastaaPoistaMoi❤️ Ihana kuulla että jäsenyys kiinnostaisi tukemisen mielessä❤️ Joulukalenterin aion ehdottomasti tehdä ja jatkan normaalisti jäsenten videoita 3 videota kuukaudessa😊
Poista