Heippa!
Kysyin instagramin puolella, että toivoisitteko minun kirjoittavan ''tulevaisuuden suunnitelmat'' vai ''10 faktaa minusta'' postauksen. Ensimmäinen, eli ''tulevaisuuden suunnitelmat'' sai muutaman äänen enemmän kuin kilpakumppaninsa, joten otetaan tänään aiheeksi minun/meidän perheen tulevaisuuden suunnitelmat. 10 faktaa kirjoitan hieman myöhemmin, mutta sekin postaus kyllä tulossa 😊
Aloitan vaikka kertomalla vähän taustaa, ennen kuin hypätään suoraan tulevaisuuteen. Taustakertomuksen aloitan vuodesta 2016, jolloin tavattiin Larin kanssa. Aloimme seurustelemaan vuoden 2016 kesällä. Ensimmäiset noin 1,5 vuotta melkeinpä asuimme yhdessä minun vanhempieni luona. Lari teki vielä tuolloin reissutöitä ja oli usein 1-2 viikkoa reissussa putkeen. Aloimme (tai no, Lari alkoi) pian tapaamisemme jälkeen säästämään rahaa omistusasuntoa varten. Kahden vuoden seurustelun jälkeen muutimme ensimmäiseen omaan kotiimme. Asunto oli 52 neliöinen omistusasunto, jonka Lari osti yksin, sillä itse olin tuolloin vielä sairaanhoitajaopiskelija, enkä halunnut (tai olisi välttämättä edes saanut) asuntolainaa. Ensimmäisessä kodissamme asuimme kahden vuoden ajan, jonka jälkeen muutimme nykyiseen kotiimme. Tällä hetkellä asumme 87 neliöisessä kolmen makuuhuoneen paritalossa. Meillä on pieni piha (juuri sopivan kokoinen meille) ja ihana terassi (ei tosin vielä valmis), jota Lari on tänä kesänä rakentanut. Vuonna 2019 joulukuussa saimme Nellin eli kääpiövillakoiran perheeseemme ja pienen tyttövauvan Livian saimme 10/21.
 |
| Ensimmäinen koti |
 |
| Ensimäinen koti |
 |
| Ensimmäinen koti |
 |
| Ensimmäinen koti |
 |
| Ensimmäinen koti |
 |
| Ensimmäinen koti |
 |
| Nelli saapui perheeseen |
 |
| Livia syntyi |
 |
| Muutettiin nykyiseen kotiin |
 |
| Livian huone |
 |
| Takapiha (ennen terassiremonttia) |
Siinä parisuhteen suurimmat muutokset ja tapahtumat. Tällä hetkellä koen elämämme olevan todella hyvää ja tasaista. Suurimmalta osin ihan tavallista arkea.
Nyt sitten hypätään tulevaisuuteen. Mitä meidän tulevaisuus tuo tullessaan? Kaikkihan sen tietävät, että tulevaisuutta voi suunnitella, mutta sen toteutumisesta halutulla tavalla ei ole minkäänlaisia takuita. Kuitenkin on mielestäni tärkeää, että on haaveita ja suunnitelmia tulevaisuudelle, jotta on jotain mitä kohti voi edetä.
Lasten suhteen toivoisimme vielä yhtä lasta Livian kaveriksi. Itse aiemmin olen miettinyt, että olisi ihanaa, jos olisi isompikin perhe, jopa 3 tai 4 lasta. En usko, että pystyn vielä pitkään aikaan toteamaan että nyt lapsiluku on ehdottomasti täynnä. Livian synnytyksen jälkeen vauvakuume sen kun kasvoi, kun sait päivittäin vain nuuskutella ihanaa pientä vastasyntynyttä kääröä. Toisen lapsen toivoisimme saavamme niin, että ikäero Livian kanssa ei olisi hirveän suuri.
 |
|
Suunnitelma asunnon suhteen on unelmien kodin rakentaminen. Ollaan puhuttu Larin kanssa, että nykyisessä kodissa asuttaisiin vielä noin 5-7 vuotta, jonka jälkeen rakennettaisiin ''lopullinen'' koti. Sellainen koti missä kasvattaisimme lapset, saisi pidettyä suurempiakin perhejuhlia (varsinkin jouluja♡) ja olisi tilaa ihan koko perheelle ja ystäville. Haaveilen avoimesta olohuone- keittiö konseptista ja tilavista makuuhuoneista. Keittiön koen olevan koko kodin sydän, joten keittiöön haluan myös panostaa. Mitä talon rakennusmateriaaliin tulee, niin ollaan paljon mietitty (varsinkin minä) hirrestä rakentamista. Hirsi on niin kaunis ja tuo kotoisan ja lämpimän tunnelman kotiin. Sitten kun asuntoa alamme mahdollisesti rakentamaan, niin luultavasti tontti ostetaan jostain hieman syrjemmästä. Järvenpään tontit maksavat lähes kaikki pienimmätkin alkaen 100 000€, ja se söisi budjetista jo liian ison palan. Tarkoituksena on siis muuttaa hieman sivumpaan.
 |
Unelmien keittiö
|
Tällä hetkellä oma ammatti on melkeinpä sellainen asia, mistä olen kaikkein epävarmin omassa elämässä Ammatiltani olen sairaanhoitaja, ja olen vielä loppuvuoden hoitovapaalla. Rakastan valokuvausta ja olenkin alkanut miettimään, että mitä jos alkaisinkin työkseni kuvaamaan. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että hyödyn vakityöpaikasta sairaanhoitajana enemmän. Valokuvaajana tekisin mahdollisesti paljon viikonlopputyötä, kun taas sairaanhoitajana teen päivätyötä ja kaikki viikonloput ovat vapaat. Aion kuitenkin ehdottomasti tehdä valokuvausta sairaanhoitajan työn ohella. Haluan kehittää itseäni valokuvaajana ja mahdollisesti jonain päivänä tehdäkin valokuvaajan töitä täyspäiväisesti.
 |
Kuvailua
|
Siinä onkin ne isoimmat suunnitelmat meidän tulevaisuuden suhteen. Toiveena lapsi, unelmien talo ja ammatti, jota rakastaa tehdä. Elämän suuria asioita ovat ne arjen pienet asiat, sen on huomannut varsinkin nyt vauvan saavuttua perheeseen. Haluankin siis panostaa myös paljon tähän hetkeen. Tavoitteena ja toiveena on elää hyvää rakkaudentäyteistä elämää ja samalla ottaa pieniä askelia kohti isompia haaveita. Täytyy vain luottaa siihen, että kaikki tapahtuu ajallaan, kun pitää kiinni omista haaveista ja suunnitelmista.
Ihanaa perjantaita💛
Anna
Olipa tätä kiva lukea, ihana postaus ja hyviä ajatuksia❤️ Kivaa syksyä!☺️
VastaaPoistaIhanaa että tykkäsit❤️ Ja ihanaa syksyä myös sinulle 🥰 Ja nämä kommentit merkkaavat itselle kyllä todella paljon, tietää että tekee jotain oikein! Kiitos☺️
PoistaToivon, että teet lisää näitä, oli todella mukava lukea , sillä suunnitelmat elämäänne ovat toteutettavissa😍
VastaaPoistaOnpa ihanaa että tykkäsit! Blogin kirjoittaminen on vielä niin uutta, että on ihana saada tsemppaavia viestejä ❤️
Poista